Jäteautoekspertti NTM tekee tiivistä yhteistyötä Botnia Boltin kanssa: ”Yhdessä olemme vahvoja”

NTM (Oy Närpiön Puu ja Metalli) kehittää, valmistaa, myy ja huoltaa kuljetuskalustoa, joka on tarkoitettu raskaisiin kuljetuksiin sekä kierrätysmateriaalien ja jätteiden keräykseen. Panostamalla määrätietoisesti tuotekehitykseen ja laatuun NTM-konserni on kehittynyt yhdeksi Pohjoismaiden johtavista toimijoista. Emoyhtiö sijaitsee Närpiössä ja tytäryhtiöitä on Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Virossa, Puolassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1950 perustetussa yrityksessä on tällä hetkellä noin 650 työntekijää, joista runsaat 440 työskentelee yhtiön kasvavissa toimitiloissa Närpiössä.

Kehitysyhteistyö on kasvun perusta

Botnia Boltin perustaja Christer Pedersen otti varhaisessa vaiheessa yhteyttä NTM:n toimitusjohtajaan Kurt-Erik Nordiniin, ja siitä lähtien yritykset ovat kehittyneet rinta rinnan. Nykyään NTM on yksi Botnia Boltin suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista asiakkaista. Närpiö ja Kristiinankaupunki sijaitsevat lähekkäin, ja yritysten välillä vallitsee laaja yhteisymmärrys ja synergia.

– Pitkän yhteisen historiamme johdosta olemme kasvaneet ainutlaatuisella tavalla yhteen. Puhumme samaa kieltä ja meillä on samanlainen yrityskulttuuri, kertoo Botnia Boltin osastopäällikkö Tomas Toivonen.

Kehitysyhteistyö merkitsee osapuolten tiivistä yhteydenpitoa keskenään, ja NTM on alusta lähtien ollut tärkeä liikkeellepaneva voima Botnia Boltin kasvulle. NTM:n tuotekehitys ohjaa myös Botnia Boltin tuotekehitystä ja varastonpitoa. NTM käyttää sekä Fastening- että Machining-osaston palveluja ja vastaanottaa tavaratoimituksia useita kertoja viikossa Botnia Boltin hyllytyspalvelun avulla.

– Yhteistyö Botnia Boltin kanssa on mutkatonta ja uusien ratkaisujen kehitys sujuu jouhevasti, toteaa NTM:n ostopäällikkö Stefan Rosendal.

NTM:n innovatiiviset jäteautot asettavat korkeita vaatimuksia kiinnikkeille ja koneistetuille komponenteille

Viimeisten 15 vuoden aikana NTM:n jäteautot ovat kasvattaneet suosiotaan räjähdysmäisesti ja saavuttaneet uusia markkinoita. Närpiöläisiä ajoneuvoja pyörii nykyisin ympäri maailmaa, niin suurkaupungeissa kuin maaseudullakin.

– Jätepuoli jatkaa kasvuaan, Rosendal toteaa. Reagoimme nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja räätälöimme tuotteemme asiakkaidemme tarpeisiin.

Tarpeet vaihtelevat paitsi eri maanosien myös eri maiden välillä. Myös saman maan eri paikkakunnilla voi olla täysin erilaisia tarpeita jätehuollon ja puhtaanapidon suhteen. Jäteajoneuvoille asetettavat vaatimukset ovat siten vaihtelevia, mistä syystä yritys harvoin valmistaa täysin identtisiä jäteautoja.

– 25 jäteauton sarjassa voi olla 24 eri versiota, varastopäällikkö Sture Lassfolk kertoo. Tämä asettaa korkeita vaatimuksia valmistusprosessin kaikille vaiheille varastonpidosta loppuviimeistelyyn.

Jokaisessa NTM:ltä lähtevässä jäteautossa on Botnia Boltin kiinnikkeitä, koneistettuja metallikomponentteja ja valmiiksi koottuja osia. Botnia Boltin avulla NTM on edelläkävijänä Suomessa ottanut tuotannossaan käyttöönsä muun muassa sinkkinikkelikäsitellyt kiinnikkeet. Näillä kiinnikkeillä on korkea korroosionkestävyys, eivätkä ne ruostu yhtä helposti kuin muilla pintakäsittelyillä varustetut kiinnikkeet, mikä takaa laadukkaan ja kestävän lopputuloksen.

– Yhdessä olemme yksinkertaisesti vahvoja, Lassfolk ja Rosendal toteavat.