Tuotantoassistentti Satu Dahlgren: ”Olemme täällä asiakkaita varten”

Satu Dahlgren on työskennellyt 1.4.2022 alkaen tuotantoassistenttina Botnia Boltin Machining-tuotanto-osastolla. Kaksikielinen Satu on koulutukseltaan tradenomi ja sormenpäitään myöten asiakaspalveluammattilainen.

Etätöiden päättyminen ja takaisin toimistolle pääseminen kollegoiden kanssa kahden pitkän koronavuoden jälkeen oli helpotus Sadulle, joka kuvailee itseään sosiaaliseksi ihmiseksi. Myös uuteen työnkuvaan liittyvä tiivis yhteydenpito asiakkaiden kanssa sopii hänelle kuin valettu.

– Olen koko elämäni työskennellyt asiakaspalvelussa eri aloilla matkatoimistoalalta teollisuuteen. Aiemmin olen työskennellyt muun muassa tuotepäällikkönä ja myyntiassistenttina. Suora asiakastyö on aina kuulunut työhöni tavalla tai toisella. Minua motivoi työssäni se, että saan tuntea onnistuneeni hyvän palvelun tarjoamisessa ja että asiakas on saanut haluamansa ja on tyytyväinen. Minua vie eteenpäin halu palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin.

Anders Solax ja Satu Dahlgren käsittelevät asiakkaiden tilauksia.

Satun työtehtäviin tuotantoassistenttina kuuluu asiakaspalvelun lisäksi tilausten vastaanottaminen ja käsittely, tarjousten antaminen ja reklamaatioiden hoitaminen. Tärkeä osa hänen työtään on seurata tuotantovirtaa, jotta asiakkaat pysyvät aina ajan tasalla esimerkiksi toimitusajoista. Toimittuaan uudessa työtehtävässään kuukauden päivät Satu toteaa, että valinta tuntuu oikealta.

– Alku on sujunut todella hyvin, ja olen päässyt hyvin alkuun työssä. Olen käynyt tehtaan puolella ja saanut hyvän käsityksen siitä, mitä tuotannon kaikissa eri vaiheissa tapahtuu. Kun jotain kirjataan toimistossa, ymmärrän mitä samalla tapahtuu tehtaassa.

– Tekninen puoli kiinnostaa minua – miten joku osaa piirtää ja suunnitella jotakin, josta sitten tulee osa isompaa konetta. Tästä haluan ehdottomasti oppia enemmän.

Rohkea hyppy uuteen

Vaikka työnkuva on itsessään uusi, työnantaja oli Sadulle entuudestaan tuttu. Satu työskenteli vuosina 2013–2019 myyntiassistenttina Fastening-osastolla, eli nykyisen työpisteensä viereisessä rakennuksessa. Jo silloin häntä kiinnosti kokeilla jotakin uutta, mutta tarve ei vielä ollut ajankohtainen. Kun konsernijohtaja Christer Pedersen sitten otti yhteyttä häneen ja kertoi yrityksen tarvitsevan tuotantoassistenttia, Satu näki tilaisuutensa tulleen.

– Tämä tuntuu nyt tosi hyvältä, minä ja 20 ”äijää”, Satu naurahtaa. Olen päässyt hyvin mukaan porukkaan, eikä kukaan ihmettele, että olen porukan ainoa nainen. Täällä Botnia Boltilla ei voi sanoa, että tehtaassa työskentely olisi likaista työtä pimeässä tai pelkästään miesten työtä.

Valmistusta asiakkaan toiveiden mukaan

Sadulla on yhteneväiset arvot työnantajansa kanssa. Keskiössä ovat asiakas ja asiakkaan tarpeet, jotka ohjaavat suurta osaa toiminnasta.

– Olemme täällä asiakkaita varten ja otamme heidän tarpeensa tosissaan. Kun asiakas haluaa, että valmistamme jotakin, sen asiakas myös saa. Muita vahvuuksiamme ovat monipuolisuus ja tehokas prosessiohjaus. Järjestelmä on niin hyvin rakennettu, että voimme laskea, kuinka pitkään valmistuksessa menee. Hyvän suunnittelun ansiosta toimitusvarmuutemme on hyvä, koska emme lupaa mitään, mitä emme voi toteuttaa.

Vapaa-ajalla Satu pelaa salibandya, suunnistaa tai viettää aikaa maastopyörän satulassa. Pyöräily on koko perheen yhteinen harrastus. Satu odottaa jo, että pääsee tutustumaan asiakkaisiin ja tuotteisiin paremmin.

– Yrityksessä on oltu kilttejä, ja olen saanut aloittaa helpommista hommista, mutta nyt alan siirtyä monimutkaisempiin tilauksiin. On hauskaa saada syventää ja laajentaa osaamista alalta.

Ota yhteyttä Satuun:
satu.dahlgren@botniabolt.fi